taas(ko) hoidossa
Meillä oli tuossa toissa viikolla vähän erilainen vklp. Rudi meni yökyläilemään mun vanhemmille ja mä lähdin istumaan iltaa kaverille. Yökylässä oli kuulemma mennyt tosi hyvin, vaikka ainut miinus puoli oli se ettei poika oikein malttanut nukkua päikkäreitä.
Tää ei suinkaan ollut Rudin eka kerta yökylässä. Rudi on 2kk iästä asti käynyt tasaisesti yökyläilemässä isovanhemmilla. Ikinä meillä ei ole ollut siinä mitään ongelmaa. Pienempänä saattoi välillä olla vähän itkuinen sinä iltana kun tuli yökyläilemästä ja aina haluaa tankata läheisyyttä kotiin palatessa.
Oon välillä kokenut todella huonoa omatuntoa siitä, että vien alle yksi vuotiaan yökylään kun usein lukee juttuja että moni ei ole vienyt vielä esim 3 vuotiastakaan lasta yöksi eikä edes koe, että tarvitsisi viedä. Niissä vedotaan usein siihen, että lapsi tarvitsee äitiään niin paljon ja sitten tähän paljon puhuttavaan systeemiin 1h per 1kk. Eli, että lapsi pystyy olla erossa vanhemmistaan niin monta tuntia kuin lapsi on kuukausia vanha. Esim. kun lapsi on puoli vuotias, voisi hän olla 6h erossa ja esim kun lapsi on vuoden niin erillään vanhemmista voisi olla 12h pisimmillään. Henkilökohtaisesti voin sanoa, että jos mä olisin aina noudattanut tuota "sääntöä" mulla olisi hajonnut pää jo monta kertaa kun en saisi kunnolla omaa aikaa juurikaan.
Kerran näin jonkun kertovan jossain vauvaryhmän keskustelussa, että hänen lapsi on vuoden vanha ja pisimmillään äiti on ollut lapsesta erossa sen että kerran kävi postilaatikolla hakemassa postin. Ja se oli äidin mielestä jo aivan liian pitkä aika. Se tuntui mun mielestä tosi oudolta, mutta jokainen kokee nämä asiat niin eritavalla.
Muistan myös perhevalmennuksessa kun oltiin raskausaikana, sielä oli joku melko tuore perhe kertomassa heidän arjestaan. Äiti kertoi, ettei voi edes suihkussa käydä ilman että vauva alkaa huutamaan ikävää vaikka on oman isän kanssa.
Silloin päätin, että kun Rudi syntyy, tyrkkään sitä tosi paljon muiden ihmisten syliin ja vien hoitoon. Olin aivan kauhuissani kun ajattelin vauva-arjen oikeasti olevan sellaista, etten edes vessaan pääse ilman että toinen alkaa itkemään. Onneksi se ei todellakaan ollut semmoista.
Mutta aika nopeesti pääsen aina yli omantunnon tuskista. Jokainen on kuitenkin yksilö. Jos näkisin lapseni kärsivän hoidossa olemisesta, en mä häntä hoitoon laittaisi. Uskon myös, että kun lapsi on näin tottunut olemaan hoidossa, on päiväkodinkin aloitus aikanaan paljon helpompaa.
Nään asian myös siltä kannalta, että kun omat voimavarat alkavat olemaan lopussa, on vaan hyvä viedä lapsi hoitoon ja kerätä voimia jotta voi olla taas parempi äiti.
Itse koen olevani erittäin onnekkaassa asemassa sen suhteen, että Rudi on aina hyvillä mielin jäänyt hoitoon ja isovanhemmat haluavat mielellään hänet ottaa. Etenkin pienempänä kun Rudi oli pullolapsi niin se helpotti todella paljon, että kuka tahansa pystyi syöttämään häntä eikä mun aina tarvinnut olla paikalla. Tää vapautti mua tosi paljon esim käymään rauhassa kaupoilla kun Rudi oli hoidossa.
Olen itse lapsena ollut tosi arka, enkä uskaltanut mennä yökyläilemään kuin vasta ekan kerran ala-asteen loppu puolella. Mua ei pienenä viety kovinkaan paljoa hoitoon ja olin ihan äidissä kiinni kokoajan, En halunnut, että mun lapselle käy samanlailla. Koen, että oon jäänyt jostain paitsi kun en ole uskaltanut mennä yökyläilemään kavereille pienenä.
Niitä tärkeimpiä asioita, joita kannattaa ottaa huomioon kun lapsi menee hoitoon on mun mielestä:
 |
| Kokeiltiin kaverin kanssa tehdä jotain kesäistä drinkkiä.. |
Tää ei suinkaan ollut Rudin eka kerta yökylässä. Rudi on 2kk iästä asti käynyt tasaisesti yökyläilemässä isovanhemmilla. Ikinä meillä ei ole ollut siinä mitään ongelmaa. Pienempänä saattoi välillä olla vähän itkuinen sinä iltana kun tuli yökyläilemästä ja aina haluaa tankata läheisyyttä kotiin palatessa.
Oon välillä kokenut todella huonoa omatuntoa siitä, että vien alle yksi vuotiaan yökylään kun usein lukee juttuja että moni ei ole vienyt vielä esim 3 vuotiastakaan lasta yöksi eikä edes koe, että tarvitsisi viedä. Niissä vedotaan usein siihen, että lapsi tarvitsee äitiään niin paljon ja sitten tähän paljon puhuttavaan systeemiin 1h per 1kk. Eli, että lapsi pystyy olla erossa vanhemmistaan niin monta tuntia kuin lapsi on kuukausia vanha. Esim. kun lapsi on puoli vuotias, voisi hän olla 6h erossa ja esim kun lapsi on vuoden niin erillään vanhemmista voisi olla 12h pisimmillään. Henkilökohtaisesti voin sanoa, että jos mä olisin aina noudattanut tuota "sääntöä" mulla olisi hajonnut pää jo monta kertaa kun en saisi kunnolla omaa aikaa juurikaan.
Kerran näin jonkun kertovan jossain vauvaryhmän keskustelussa, että hänen lapsi on vuoden vanha ja pisimmillään äiti on ollut lapsesta erossa sen että kerran kävi postilaatikolla hakemassa postin. Ja se oli äidin mielestä jo aivan liian pitkä aika. Se tuntui mun mielestä tosi oudolta, mutta jokainen kokee nämä asiat niin eritavalla.
Muistan myös perhevalmennuksessa kun oltiin raskausaikana, sielä oli joku melko tuore perhe kertomassa heidän arjestaan. Äiti kertoi, ettei voi edes suihkussa käydä ilman että vauva alkaa huutamaan ikävää vaikka on oman isän kanssa.
Silloin päätin, että kun Rudi syntyy, tyrkkään sitä tosi paljon muiden ihmisten syliin ja vien hoitoon. Olin aivan kauhuissani kun ajattelin vauva-arjen oikeasti olevan sellaista, etten edes vessaan pääse ilman että toinen alkaa itkemään. Onneksi se ei todellakaan ollut semmoista.
"Nään asian siltä kannalta, että kun omat voimavarat alkavat olemaan lopussa, on vaan hyvä viedä lapsi hoitoon ja kerätä voimia jotta voi olla taas parempi äiti."Välillä sitä tosiaan tulee sellainen fiilis, että oonko itse aivan surkea äiti kun oon aina vienyt lastani paljon hoitoon ja halunnut omaa aikaa. Miksi mä en tunne huonoa omatuntoa siitä, että käyn tälleen pienen lapsen äitinä esim istumassa iltaa kaverilla tai jossain juhlimassa välillä..
Mutta aika nopeesti pääsen aina yli omantunnon tuskista. Jokainen on kuitenkin yksilö. Jos näkisin lapseni kärsivän hoidossa olemisesta, en mä häntä hoitoon laittaisi. Uskon myös, että kun lapsi on näin tottunut olemaan hoidossa, on päiväkodinkin aloitus aikanaan paljon helpompaa.
Nään asian myös siltä kannalta, että kun omat voimavarat alkavat olemaan lopussa, on vaan hyvä viedä lapsi hoitoon ja kerätä voimia jotta voi olla taas parempi äiti.
 |
| tähän väliin kesäinen kuva mummolasta |
Itse koen olevani erittäin onnekkaassa asemassa sen suhteen, että Rudi on aina hyvillä mielin jäänyt hoitoon ja isovanhemmat haluavat mielellään hänet ottaa. Etenkin pienempänä kun Rudi oli pullolapsi niin se helpotti todella paljon, että kuka tahansa pystyi syöttämään häntä eikä mun aina tarvinnut olla paikalla. Tää vapautti mua tosi paljon esim käymään rauhassa kaupoilla kun Rudi oli hoidossa.
Olen itse lapsena ollut tosi arka, enkä uskaltanut mennä yökyläilemään kuin vasta ekan kerran ala-asteen loppu puolella. Mua ei pienenä viety kovinkaan paljoa hoitoon ja olin ihan äidissä kiinni kokoajan, En halunnut, että mun lapselle käy samanlailla. Koen, että oon jäänyt jostain paitsi kun en ole uskaltanut mennä yökyläilemään kavereille pienenä.
Niitä tärkeimpiä asioita, joita kannattaa ottaa huomioon kun lapsi menee hoitoon on mun mielestä:
- että on suht varma fiilis siitä, että nyt sekä lapsi että myös vanhemmat pystyy olla erossa toisistaan. ei ehkä kannata viedä lasta toiselle puolelle Suomea hoitoon jos ikävä yllättääkin ja hänet pitää hakea kotiin
- turvallinen hoitaja. Se varmaan on sanomattakin selvää, että lapselle tuttu ja turvallinen hoitaja on paras. Rudin hoitajina ovat toimineet hänen kummitäti ja isovanhemmat sekä mun täti.
- lapselle tutut rytmit ja rutiinit. Lapsiperheen arjessa toistuvat rutiinit ovat ihan super tärkeitä. Tai ainakin meidän perheessä. Itse ainakin käyn hoitajan kanssa aina läpi Rudin päivärytmin ja he toteuttaa sitä omalla tavallaan.
- Lapselle tuttua ja turvallista mukaan. Kun Rudi oli pienmpi, otin hänelle aina tutin, päiväuniviltin ja unilelun mukaan tuomaan turvaa jos tulee ikävä. Nykyään mukaan riittää varaunilelu.
Kommentit
Lähetä kommentti