synnytys kokemus
Voin sanoa, että aikasempana yönä ei paljoa nukuttanut. Aamulla herätyskellon soidessa mun ensimmäinen lause taisi olla "ei vielä". Olin tosi väsynyt ja tooodella jännittynyt ja olisin halunnut sillä hetkellä vain lykätä synnytystä myöhemmäksi.
Noh ei siinä auttanut kuin vetää tukisukat jalkaan ja sain sinä aamuna hörppöistä vain lasin vettä.
Mun isä vei mut ja Alen sairaalaan. Kun sinne päästiin, mentiin samantien vaihtamaan sairaalavaatteet.
Muistan pukukoppien vessan peilistä vain tuijotelleeni vatsaani jännittyneenä. Oli hämmentävää ajatella, ettei mulla kohta enää ole sitä pömppövatsaa, josta tuli tosi kovia potkuja koko ajan ja joka on tiellä kaikkialla. En uskonut että se voisi olla jopa haikeeta.
Odoteltiin aulassa jonkin aikaa ja sain jonkun tosi pahan makuisen shotin kokoisen juoman, muistaakseni pahoinvointi lääkkeen, en ole varma. Voin sanoa, että oli erittäin piinalliset hetket siinä odotustilassa. Tavattiin leikkaava lääkäri ja hän kertoi tulevan leikkaksen kulun.
Lopulta kätilö tuli hakemaan mut leikkaussaliin. Ale ei vielä tässä vaiheessa päässyt mukaan.
Kun pääsin saliin mua jännitti niin paljon, että itkin melkeempä kokonaan niiden valmistelujen ajan. Aluksi mulle laitettiin tippa käteen. Voin rehellisesti sanoa, että tää oli pahinta koko kokemuksessa. Itkin siinä kohtaa hullunlailla. Hoitaja yritti rauhoitella mua sanomalla "odota vaan sitä selkäydinpuudutetta, ei tää ole mitään verrattuna siihen". Tarkoitus oli varmasti hyvä mutta arvatkaapa aloinko jännittää sen puudutteen laittoa. Se oli ollut pelottava ajatus jo valmiiksi.
Lisäksi mulle laitettiin EKG-lätkät rintakehälle ja happisaturaatiomittari sormeen.
Kun anestesialääkäri saapui, alettiin mulle heti laittaa puudutetta selkään. Olin makaamassa kyljellään ja selkää piti notkistaa. Turhaa olin jännittänyt sitä, sillä ei se sattunut mua yhtään. Tuntui vaan ikävältä. Lisäksi mulle laitettiin virtsakatetri kunhan vaan olin eka puutunut kunnolla. Oli jännä ja vähän pelottavakin tunne kun ei tuntenut alakroppaansa. Kokoajan mua kyllä jännitti se, että jos puudute ei tehoakkaan täysin ja tunnen leikkauksen.
Seuraavaksi taidettiin hakea Ale paikalle. Ale on jälkeenpäin kertonut, että oli aika pelottavan näköistä kun makasin siinä leikkauspöydällä kaikenmaailman piuhoissa ja letkuissa kiinni. Sain sermit eteeni rintakehän kohdalle ettei nähty mitä tapahtuu. Nämä kaikki järjestelyt oli pahimmat asiat koko sektiossa. Kaikkiaan näihin valmisteluihin meni ehkä noin reilu puoli tuntia. Oli ihanaa saada oma mies tueksi vasemmalle puolelle.
Lääkäri saapui saliin. Leikkaussalissa oli ainakin kuusi ihmistä meidän lisäksi. En muista aivan kunnolla.
Sitten leikkaus aloitettiin. Meitä jännitti edelleen todella paljon ja Ale yritti saada kaikki ajatukset muualle höpöttelemällä niitänäitä. En tuntenut koko aikana mitään kipua. Se tuntui lähinnä siltä että vatsaani olisi möyritty ja sisäelimet olisi pyörineet ympäriinsä. Se oli todella outo tunne. Ikävältä tuntui kun puudutus alkoi nousta ylemmäs rintakehään ja hengittämisestä tuli vaikeampaa.
Leikkauksen alusta vauvan syntymään meni alle 10minuuttia. Sitten kun vauva saatiin ulos, kuului kova itku. Näin vauvasta vain pienen vilauksen. Ale kävi leikkaamassa napanuoran ja sitten sainkin Rudin jo rinnalle lämpöpeiton alle.
Kyllä se olo tuntui uskomattomalta kun oma lapsi on ekaa kertaa sylissä ja kokeiltiin vähän imetystä. Välillä tuntui, että pikku mies meinaa tippua sylistäni kun en pystynyt pitämään siitä kunnolla kiinni yhdellä kädellä. (toinen käsi tipassa) Sain pitää Rudia sylissä niin kauan kun minua parsittiin kiinni ja sitten itse lähdin heräämöön noin tunniksi ja Ale lähti äitiysvuodeosastolle Rudin kanssa. Sielä oltiin otettu mitat pojasta ja vähän pesty pojan tuuheaa tukkaa. Sitten Rudi pääsi isin paidan alle ihokontaktiin.
Heräämössä mun kohtua paineltiin useasti ja itse suurimmaksi osaksi vaan olin puhelimella ja odottelin, että pääsen poikien luokse. Kutina ympäri kroppaa oli kauhea johtuen lääkkeistä, jota olin saanut mutta onneksi siihenkin sain allergialääkkeen.
Sektion jälkeen on todella tärkeetä nousta mahdollisimman aikaisin ylös, eikä vaan jäädä sängyn pohjalle. Toki omien voimien mukaan. Itse nousin samana iltana hoitajan avustamana ja kävelin vessaan ja takaisin. Seuraavina päivinä yritin kävellä mahdollisimman paljon huonetta ympäri. Se kipu kävelyn alussa tuntui melkein sietämättömältä vaikka olin pyytänyt hetkeä aiemmin kipulääkettä. Kuitenkin mitä enemmän liikuin ja kävelin, sitä nopeammin kipu alkoi helpottamaan. Liike on lääke!
Sairaalassa oltiin yhteensä kolme yötä. Onneksi saatiin perhehuone, jotta Alekin sai olla mukana kokoajan.
Kaiken kaikkiaan olen maailman onnellisin siitä, että lapseni syntyi sektiolla. Synnytys oli ihana kokemus ilman mitään kipua. Kuten sanoin, tipan laittaminen käteen oli kauheinta koko kokemuksessa.
Mahtavaa kuulla, että synnytyskokemuksesi oli hyvä! Noiden sairaalavaatteiden ulkonäköä ei kyllä voi kehua, mutta itse olen kyllä molemmissa synnytyksissä tykännyt kun ovat niin mukavat päällä. Hoitajien työvaatteet sen sijaan ovat joskus olleet jopa tyylikkään näköisiä, toki käytännöllisyys edellä.
VastaaPoista